Kirpeät Inka-marjat
huhtikuu 7, 2010
Olen Goji-marjojen makumaailmasta siirtynyt muihin itselleni uusiin kuivattuihin marjoihin. Kävin siis jälleen vakikaupassani, josta ostan kaikki kuivatut marjat,hedelmät, murot ja myslit. Liikkeestä löytyy aina kaikkea uutta kokeiltavaa ja tuotteiden oheen on näppärästi aina selitetty, että mistä on kyse ja mihin ruoka-ainetta voi käyttää.
Goji-marjoista kerrottiin, että ne piristävät ja niissä on paljon vaikka mitä terveellistä. Tietysti siis ostin näitä kirkkaan punaisia marjoja. Myöhemmin Goji-marjojen viereen olivat tulleet Inka-marjat. Nämä olivat kyllä hämmästyttävän ruttuisen näköisiä marjoja ja kappas, nekin niin kovin terveellisiä. Ostin marjoja ja googlasin kotona. Suomenkielisistä teksteistä en löytänyt mitään viittauksia siihen, mistä marjasta oikeastaan on kyse. Vasta englanninkielisiin päästyäni minulle selvisi, että kyseessähän ovat ananaskirsikat! Niin tuttu marjahan se tuossa ryppyisenä odottelee syömistä.
Täytynee kyllä myöntää, että olin pikkuisen hämilläni näistä mystisistä Inka-marjoista. Eikö olisi vain helpompaa puhua kuivatuista ananaskirsikoista ilman “inka” sanan tuomaa salaperäisyyttä? Marjojahan ne vain ovat.
